Brand story
Tämän viikon tekstissäni käsittelen bränditarinaa ja sen käyttöä markkinoinnin eri muodoissa. Aloitetaan avaamalla, mitä bränditarina on. Andreas Anckar sanoo artikkelissaan ”Mistä on hyvä bränditarina tehty?”, että bränditarina kertoo tiivistetysti brändin olemuksesta ja sen uniikeista eroista kilpailijoihin nähden. Se onkin erinomainen tapa tuoda omaa brändiään esille. Miksi näin? Tarinat ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Onhan se mielenkiintoisempaa iltaluettavaa, kuin vaikkapa kaivosyhtiön osavuosikatsaus. Bränditarinan tulisi kuvastaa brändiä sen kaikilla osa-aloilla. Liian siirappinen kiiltävä kulissi ei todennäköisesti kiinnosta suurta yleisöä, eikä ole myöskään todentuntuinen. Jokaiseen todelliseen pohjautuvaan tarinaan liittyy säröjä ja rosoisia pintoja. Nämä tulisi tuoda myös esiin. Tätä voidaan virheellisesti pitää haitallisena brändille. Se ei kuitenkaan ole näin. Nämä säröt kertovat kasvusta ja kehittymisestä. Seuraavaksi käsittelen tarinankerrontaa brändäyks...